Suomalainen koiranruokavalmistaja Best-In tekee suuren ruokalahjoituksen Pohjois-Suomen koiravaljakkoyrittäjien rekikoirille. Tavoitteena on edesauttaa koirien hyvinvointia ja tukea yrittäjiä, joita pandemia kurittaa tänä talvena ennennäkemättömällä tavalla.
Matkailijoiden tuomien tulojen kaikottua koiravaljakkoyrittäjillä on vaikeuksia ylläpitää isoja rekikoirakenneleitään. Suomen koiravaljakkoyrittäjät ry kertoo alan ajautuneen ahdinkoon viime vuonna: jäsenyritysten joulukuun 2020 liikevaihto tippui keskimäärin 92 % edellisvuoteen verrattuna. Yhdistykseen kuuluu 34 kenneliä ja ne tarvitsevat kuukaudessa yhteensä noin 40 000 kiloa koiranruokaa. Best-In lahjoittaa tästä kilomäärästä yli puolet: yhteensä 24 000 kiloa ruokaa.
Lahjoitus tuo täytettä 3 887 rekikoiran ruokakuppiin. Hankkeeseen osallistuvat myös Kesko Logistiikka ja Oulun Autokuljetus Oy, jotka lahjoittavat osan logistiikka- ja jakelukustannuksista. Tuotteet jaetaan kenneleille helmikuussa 2021.
”Haluamme olla osaltamme tukemassa koiravaljakkoyrittäjiä, joilla on nyt todella vaikea talvi edessään. Koiranruokaa valmistavana yrityksenä meidän on luonnollista edesauttaa rekikoirien hyvinvointia, ja olisi tärkeää, että tällä Pohjois-Suomen tarjoamalla uniikilla elinkeinolla olisi myös antoisa tulevaisuus edessään”, toteaa Best-In Oy:n toimitusjohtaja Antti Seppä.
Covid-19-pandemia on aiheuttanut ennennäkemättömiä vaikeuksia Pohjois-Suomen matkailuelinkeinolle ja erityisesti koiravaljakkoyrityksille.
”Koiravaljakkoyritysten liikevaihto joulukuussa 2020 putosi keskimäärin 92 %. Suomen koiravaljakkoyrittäjät ry kiittää lämpimästi Best In-yhtiötä ruokalahjoituksesta! Lahjoituksella on suuri merkitys koirien hyvinvoinnille ja valjakkoyrittäjien jaksamiselle näinä vaikeina aikoina”, sanoo Suomen koiravaljakkoyrittäjät ry:n puheenjohtaja Kimmo Laasonen.
”Olemme huolissamme seuranneet täällä Lapissa koiravaljakkoyrittäjien selviytymistä ilman turisteja ja halusimme kääntää kaikki kivet ja kannot avun saamiseksi paikallisesti tärkeälle elinkeinolle. Iso kiitos Best-In:lle, Atrialle, Keskolle ja Oulun Autokuljetukselle lahjoituksesta ja positiivisesta suhtautumisesta avunpyyntöön”, kiittää idean puuhamies Perttu Martinsuo Luoston matkailukeskuksesta.