EtusivuAjankohtaistaTunnistatko nämä kolme kesän yleisintä vaaranpaikkaa koirallesi?
13.06.2024

Tunnistatko nämä kolme kesän yleisintä vaaranpaikkaa koirallesi?

Pitkät metsälenkit, hurjat hypyt järveen ja vehreä nurmikko tassujen alla. Pitkä kuuma Suomen suvi on koiran parasta aikaa täynnä seikkailuja ja ulkoilua. Puistikossa, paahteessa ja mökillä saattaa kuitenkin piileksiä vaara. Me listasimme alle kolme yleisintä vaaranpaikkaa, jotka koiranomistajan kannattaa välttää tänä kesänä – jatka siis lukemista!

Kuumuus voi yllättää

Hellepäivät hellivät meitä suomalaisia, olemmehan odottaneet kesää koko pitkän talven. On hyvä pitää mielessä, että karvakaverimme paistattelevat päivää paksumpi vaatetus päällään. Turkin alla ja villisti touhutessa kuumuus saattaa yllättää takavasemmalta ja saada aikaan lämpöhalvauksen tai nestehukan. Ulkona touhutessa tulisi aina huolehtia riittävästä vedensaannista, johon hyvä niksi on kantaa kesäisin mukana vesipulloa ja kuppia. Tarkkaile koirasi läähätystä ja suosi mahdollisuuksien mukaan paikkoja, joissa koira voi viilentyä varjossa tai turvallisesti vedessä.

Etenkin autossa lämpötila saattaa kohota korkeisiin lukemiin yllättävän nopeasti. Miellyttävä 20-asteinen kesäsää voi nimittäin tarkoittaa jopa 80-asteista saunaa auton seinien sisällä. Riski lämpöhalvaukseen on suuri jo kauppareissun aikana, eikä avattu ikkuna takaa helpotusta. 

Lämpöhalvauksen ensioireet on jokaisen hyvä tunnistaa. Niihin lukeutuvat voimakas läähättäminen, nopeatempoinen hengitys, kuolaaminen, levottomuus ja tärinä. Jos koira on muuttunut apaattiseksi eikä enää läähätä, on jo kiire! Kyseessä on koiralle hengenvaarallinen tila, joka vaatii välittömiä toimenpiteitä.

Näin annat ensiapua koiran lämpöhalvaukseen

  • Siirrä koira viileään ja varjoisaan paikkaan.
  • Viilennä koiraa vedellä ja märillä pyyhkeillä. Koita myös saada koira juomaan vettä.
  • Viilennyksen voi lopettaa kun ruumiinlämpö on laskenut alle 39 asteeseen.
  • Lämpöhalvauksesta kärsivä koira tulee varmuuden vuoksi viedä eläinlääkäriin.

Tiesitkö, että lyhytkuonoiset koirat ovat alttiimpia lämpöhalvaukselle?

Kyyn purema saattaa olla hengenvaarallinen

Kesäisen metsälenkin vaaroihin lukeutuu Suomen luonnossa laajalti esiintyvä kyy. Kuten meille ihmisille, on kyyn purema potentiaalisesti hengenvaarallinen tilanne myös koirille. Kyytä tavataan koko Suomessa, ja nämä luikertelijat viihtyvät etenkin kallioilla ja peltojen, soiden sekä hakkuualueiden reunoilla. 

Jos kyy pääsee puremaan koiraa, toimi näin:

  • Pidä puremakohta mahdollisimman liikkumattomana, jotta myrkky ei pääse leviämään.
  • Kanna koira autoon ja suuntaa välittömästi eläinlääkäriin.

Grilliruoan tähteitä koiralle? Mieti kahdesti!

Suuret silmät, kuolaa valuva suu ja suloisesti vispaava häntä – kuulostaako tutulta? 

Kerjäämisen edessä ei kuitenkaan kannattaisi heltyä jo turvallisuussyistä. Grillituokioista tuttu maissintähkä saattaa kaikessa herkullisuudessaan päätyä koiran suuhun suurina paloina ja aiheuttaa riskin vaaralliseen suolitukokseen. Kypsennettynä monien luiden rakenne puolestaan muuttuu, ja niistä saattaa irrota vaarallisen teräviä palasia. Tällaisia ovat etenkin siipikarjan, kuten kanan, luut. 

Turvallisin vaihtoehto koiraystävällesi ovat juurikin koirille valmistetut luut. Niitä löydät meiltä Best-Iniltä useita, kuten suositun bestsellerimme ydinluun sekä vienosti savulta tuoksuvan herkkuluun. Myös koirille suunnitellut luut tulisi aina tarjota koiralle valvotusti. 

Me Best-Inillä toivotamme sinulle ja parhaalle ystävällesi turvallisen touhukasta kesää!

© 2024 Best-In Oy