EtusivuRuokintaoppaatKoiran makupalat

Koiran makupalat

Herkuilla on väliä, etenkin koiralle! Se, että silloin tällöin saa maistella rouskuvaa Best-In Kanakarkkia, rapeaksi uunissa paahdettua Best-In Possunkorvaa tai vaikkapa vastustamattomia Best-In Härkäherkkua, tekee hyvää mielelle ja hampaille.

Kukapa koira ei makupaloista tykkäisi? Herkullisia, rouskuvia, mahtavasti motivoivia – ai että! Muistathan jo kaupassa varmistaa, että koirasi makupala on valmistettu Suomessa. Kurkista myös lihan alkuperä sekä tuotteen ainesosaluettelo: meidän mielestämme parhaat koiran makupalat on valmistettu 100 % suomalaisista raaka-aineista. Koirakin nauttii, kun se saa eteensä vaikkapa pitkäksi aikaa iloa tuovan, suomalaisen naudanluun, Best-In Häränluun tai suomalaisesta broilerinsydämestä kuivatun Best-In Kanasydämen. Johan siinä kasvaa motivaatio temppujen opetteluun, kun tietää palkan olevan kohdillaan.

Koiran makupalat suomalaisista ja luonnollisista raaka-aineista

Meillä Best-Inillä kaikki makupalatuotteet valmistetaan 100 % suomalaisista raaka-aineista. Luonnolliset raaka-aineet paahdetaan sellaisenaan uunissa rapeaksi ja pakastaan pian kuivatuksen jälkeen uudelleen suljettaviin pakkauksiin. Säilöntäaineita makupalojemme valmistuksessa ei tarvita lainkaan. Säilytä tuotteita pakkauksessaan kuivassa ja huoneenlämmössä, niin ne säilyvät hyvänä pakkauksessa ilmoitettuun päiväykseen saakka.

Meille laatu ja suomalaisuus on sydämenasioita. Kaikki Best-In-makupalat valmistetaan omalla tehtaallamme Kuopiossa ja pakataan Suomessa valmistettuihin, uudelleen suljettaviin pusseihin. Tuotteillemme on myönnetty lisäksi Avainlippu merkiksi suomalaisesta työstä. Tavoitteenamme on tarjoa suomalaisille koirille ensiluokkaisia tuotteita nyt ja tulevaisuudessa. Suomen Ruokavirasto ja me itse valvomme, että laatu on kohdillaan.

Makupalojen järsiminen rentouttaa koiraa ja puhdistaa hampaita

Tiedätkö sen tunteen, kun saat oikein rentouttavaa jalkahierontaa ja olosi on kerrassaan täydellisen seesteinen? Koirasta makupalojen järsiminen tuntuu melkeinpä yhtä rentouttavalta. Luiden tai sitkeämpien makupalojen syömisessä tyyli on vapaa – niitä saa järsiä sydämensä kyllyydestä. Juuri nämä verkkaiset puruhommat ovat niitä, joiden avulla moni levoton koira on löytänyt mielenrauhan: kukapa sitä jaksaisi hätäillä, kun työstettävänä on mehukas luu? Ai että, maistuukin niin hyvältä!

Luiden syöminen on koiralle mielekästä puuhaa ja pureskelusta on hyötyä hampaille, suun terveydelle sekä raikkaalle hengitykselle. Uunissa paahdettua herkkua koetellaan erityisesti poskihampailla. Siellä, pitkällä kidan kätköissä, piileksivät myös modernin koiran häijyimmät hammaspöpöt. Harva koiranruoka antaa poskihampaille työtä riittävästi, ja takahampaiden hammaskivi onkin koirilla sangen yleinen vaiva. Erityisesti ikääntyessä hammaskiven riski kasvaa entisestään. Ihmisille ei suositella hampaiden hoitoon lisää herkkuhetkiä, mutta koiran hampaille kunnon herkkupurtava tekee kyllä hyvää!

Ainesosaluettelo kertoo, mistä koiran makupalat on tehty

Ennen ostopäätöstä kannattaa vikaista koiran makupalapussin kylkeen – se on nopea ja helppo panostus lemmikkisi terveyteen! Yleensä koiralle parhaita herkkuja ovat ne, joissa on lyhin raaka-ainelista.

Näin tunnistat laadukkaat koiran makupalat:

  • Näet jo silmäilemällä, mistä makupala on tehty: luonnollisista koirien herkuista ja koiran makupaloista tunnistat yleensä jo katsomalla, mistä eläimen osasta tuote on valmistettu.
  • Tuotteet on valmistettu Suomessa: kun valitset kotimaisen vaihtoehdon, tiedät, ettei makupalaa ole tuotu vaikkapa kaukomailta.
  • Ensiluokkaiset raaka-aineet: Best-In-makupalat valmistetaan 100 % suomalaisista raaka-aineista. Aidoista osista valmistetut koiran makupalat täydentävät ruokavaliota enemmän eläinproteiinia sisältäväksi ja siten biologisesti sopivammaksi. Kuivatut lihatuotteet sopivat loistavasti myös matkaevääksi. Niillä herkuttelu on siis sallittu ilo! Uskallamme väittää, että koirasi rakastaa Best-In-makupaloja. Tutustu ja totea vetovoima – ohessa muutama maukas makupalavaihtoehto:
  • Best-In Possunkorva: tämä lienee kaikista koirien makupalaklassikoista suosituin. Rousketta elämään! Sisältää runsaasti energiaa, eli jos koirallasi on taipumusta ylipainoon, kokeile pienemmiksi lohkottuja Best-In Possunkorvasuikaleita.
  • Best-In Härkäpuikko on sitkeää ja kevyttä purtavaa, joka antaa sopivaa vastusta leuoille ja hyvää tekemistä koirien hampaille puhdistaen samalla mekaanisesti hampaiden pintoja. Luonnollinen valinta hammashygienian hoitoon!
  • Best-In Suomalainen Kanafilee: aitoa kananfileetä, joka on paahdettu kypsäksi uunissa. Aitoa ja ehtaa tavaraa, mahtavan lihaisaa ja kevyttäkin vielä! Soveltuu mainiosti myös linjojaan tarkkaileville ja herkkävatsaisille lemmikeille.
  • Best-In Mehevä Possunami on puolikostea, pehmeä koiran makupala, joka sopii erinomaisesti koulutukseen, aktivointiin ja palkitsemiseen. Lihaisa nami on täysin viljaton ja gluteeniton!

Kun annat koirallesi herkkuja tai makupaloja, muista aina valvoa sen tekemisiä. Kuivatuista makupaloista saattaa irrota osia, jotka voivat aiheuttaa ongelmia.

Kuinka aktivoida koiraa makupaloilla: katso vinkit

Tylsistyttääkö karvakuonoa sadepäivänä? Haluaisitteko touhuta jotain kivaa yhdessä? Määräsikö eläinlääkäri koiralle lepoa ulkoilusta? Kokeile näitä vinkkejä!

Missä makupala luuraa?

Suosittelemme erityisesti: Best-In Possunpalat

Tässä touhussa maltti on valttia! Pyydä koirasi istumaan tai makaamaan. Piilota sillä aikaa eri huoneeseen makupaloja. Suosi paikkoja, jotka koiran on helppo haistaa. Jos haluat koirallesi lisähaastetta, piilota makupaloja eri korkeuksiin ja paikkoihin, jotka eivät ole aivan ilmiselviä. Kokeile myös pihalla: ulkona on enemmän häiriötekijöitä, eli koira joutuu keskittymään löytöretkeilyynsä ihan tosissaan onnistuakseen. Kun olet saanut urakkasi valmiiksi, vapauta lemmikkisi saalistamaan.

Koiran makupala purkissa

Suosittelemme erityisesti: Best-In Härkäherkku

Haluatko tuplata herkkuhetken ilon? Kokeile seuraavaa vinkkiä: Piilota herkku tyhjän koiran ruokakupin tai vaikkapa maton alle ja anna tessullesi lupa etsiä. Näin pääsevät älynystyrät ja nenä käyttöön. Kun aarre vihdoin löytyy, voi herkkuhetki alkaa!

Rauhallisemmalle etsijälle koiran makupalan voi piilottaa vanhan kylpypyyhkeen alle tai poimuihin. Sähäkämmillä lemmikeillä on paha tapa syödä tiensä suoraan pyyhkeen läpi makupalan luo.

Kummassa kädessä?

Suosittelemme erityisesti: Best-In Kanaherkku

Piilota toiseen nyrkkiisi koiran makupala ja anna koiran arvata, kummassa kädessä herkku on. Sen paikantaminen ei koiran hajuaistilla ole tehtävä tai mikään, mutta kun valitset käytöksen, jonka perusteella koira namin saa, on teillä pian valmis temppu esitettäväksi! Voit esimerkiksi odottaa rauhassa, että koira haroo nyrkkiä tassulla tai tökkää sitä kuonolla ja vapauttaa makupalan vasta sitten.

Täyttä tavaraa

Suosittelemme erityisesti: Best-In Häränluu ja Best-In Herkku Härkä -tuoreruoka

Tässäpä aktivointitapa, josta riittää iloa pitkäksi aikaa. Tarjoa ensin koirallesi jykevä luu, jonka sisällä on herkullista luuydintä. Kun koirasi on kalunnut luun ns. loppuun, täytä se millä tahansa Best-In-tuoreruoalla. Laita jääkaappiin ja tarjoa uudestaan vaikkapa päivälliseksi.

Kesäpäivän namionginta

Suosittelemme kaikkia Best-In-makupaloja aktivointilelun koon mukaan

Lämpimänä päivänä herkkupalojen onkiminen pesuvadista tai ämpäristä on mukavan viilentävää puuhaa. Roiskevaara!

Eläintarvikeliikkeissä on tarjolla myös aktivointiin tarkoitettuja leluja ja pelejä, joihin koiran makupaloja voi piilottaa metsästettäviksi. Kokeile esimerkiksi Best-In Häränluu aktivointipallon täytteenä. Pienennä herkkupalat tarvittaessa sopivan kokoisiksi, täytä aktivointipallo ja leikki voi alkaa!  Niiden kanssa aika kuluu mukavasti pitempäänkin!

Maksimoitu herkkuhetki

Suosittelemme erityisesti: Best-In Härkäherkku

Haluatko maksimoida herkkuhetken? Sipaise pieni määrä esimeriksi maksamakkaraa tai maustamatonta tuorejuustoa mauksi Härkäherkun sisäpuolelle ja tarjoa koirallesi.

Jäätelöä kuumiin kesäpäiviin

Suosittelemme erityisesti: Best-In Härkäpuikkoa

Tee koirallesi oma tikkujäätelö! Laita sopivaan muottiin Best-In tuoreruokaa ja painaise Härkäpuikko keskelle ja ei muuta kuin koko komeus pakastimeen. Muutama tunti pakkasessa ja jätski on valmis tarjoiltavaksi. Ei muuta kuin herkuttelemaan!

Vanha muffinipelti hyötykäyttöön

Suosittelemme erityisesti: Best-In Kanansydän

Löytyykö kotoa vanha muffinssipelti? Ja muutama tennispallo? Ota muutama irtonainen Best-In Kanansydän ja sijoita niitä yksitellen muffinssipellin lokeroihin, sinne tänne. Laita näiden lokeroiden päälle pallo ja tämän jälkeen peli on valmis pelattavaksi. Koira saa käyttää kuonoansa löytääkseen herkut ja hoksottimiaan saadakseen ne esiin. Koirat rakastavat, kun saavat puuhastella ruokansa eteen!

Valvothan aina koirasi leikkejä! Korjaa rikkinäiset lelut ja silput pois, ettei lemmikkisi niele niistä irronneita osia.

© 2024 Best-In Oy